Kudospankkitoiminta
Kudospankki on organisaatio, jossa harjoitetaan ihmisperäisten kudosten tai solujen käsittelyyn, säilöntään, varastointiin tai jakeluun liittyvää toimintaa. Kudoslaitos voi myös vastata kudosten ja solujen hankinnasta ja tutkimisesta.
Kudospankkitoimintaa Suomessa jo kymmenien vuosien ajan
Luupankkien toiminta on yleensä sijoittunut sairaaloiden leikkausosastoille, missä luukudoksia käytetään. Luupankkien hoitaminen on ollut viime vuosiin asti sairaaloiden henkilökunnan vastuulla, joka on tehnyt sitä yleensä oman toimensa ohella.
Silmäpankkitoiminta on keskittynyt yliopistollisiin keskussairaaloihin, joissa vanhin silmäpankki on toiminut jo 1950-luvun lopulta lähtien. Silmäpankit ovat erikoistuneet luovutettujen sarveiskalvojen irrotukseen ja siirteen käsittelemiseen sarveiskalvonsiirtoleikkauksessa käytettäväksi. Silmäpankki voi myös vastata sarveiskalvosiirrännäisten tilaamisesta ulkomailta ja muualta Suomesta, kun luovuttajaa ei omassa silmäpankissa ole tiedossa. Vuonna 2005 Suomessa tehtiin 146 sarveiskalvonsiirtoa.
Tietokanta kudosten koordinointiin
Kudospankkien toiminnan koordinointia varten on olemassa tietokanta, johon kootaan tiedot eri varastoissa olevista kudoksista kaikkien järjestelmää käyttävien sairaaloiden käyttöön. Tietokannan avulla hallitaan kudosten lahjoituksia, hankintaa, testaamista, prosessointia, säilytystä ja varastointia sekä edelleenluovutusta. Internet-selaimella käytettävä yhteinen tietokanta helpottaa soveltuvien kudosten hakemista ja niiden siirroista sopimista.
Kudospankkitoiminta muutoksen tiellä
Kansallinen kudoslaki sekä EU:n kudoslaitosdirektiivit asettavat ihmiskudoksia varastoiville kudospankeille tarkat laatuvaatimukset, joiden tarkoituksena on varmistaa kliiniseen käyttöön tarkoitettujen kudosten turvallisuus ja laatu. Regean monikudospankki täyttää edellä mainitut vaatimukset.


